Teatteri Saaga

Teatteria ja ilmaisutaitoa!

Muutama sana teatterista ja ilmaisutaidosta…

Ilmaisutaito on oleellinen osa ihmisenä oloa, joka tarjoaa jatkuvan mahdollisuuden kehittää itseämme. Se on meidän jokaisen yksilöllinen tapa olla olemassa, yhteys itseemme sekä ympäröivään maailmaan. Se on taitoa ja rohkeutta sanoa mitä ajattelemme ja kertoa mitä tunnemme, osallisuutta ja jakamista. Ilmaisutaitoa ei pidä siis ajatella vain osaksi teatteria, vaan osaksi jokapäiväistä elämäämme.
Pienempiin osiin pilkottuna ilmaisutaito on esiintymistaitoa, yksilöllisiä keinoja ilmaista itseämme esimerkiksi puheen, kirjoittamisen, piirtämisen, tanssin tai teatterin keinoin. Ilmaisutaidon tunneilla keskitymme esimerkiksi esiintymisjännityksen lievittämiseen ja kääntämiseen voimavaraksi, äänenkäytön harjoitteluun, kehonkielen merkityksiin ja käyttämiseen, sekä yksilöllisen ja luovan esiintymistaidon kehittämiseen erilaisten harjoitteiden avulla.

Teatteria ja ilmaisutaitoa!

Teatteri taiteenlajina on ilmaisua yleisölle, jotain mitä haluamme sanoa ja jakaa maailman kanssa. Se on mahdollisuus muovautua joksikin toiseksi, siirtyä toisenlaisiin olomuotoihin ja maailmoihin, katsoa maailmaa toisen ihmisen silmin. Olla hetken joku aivan toinen.
Teatteri on peili, joka näyttää millaisessa maailmassa elämme tai millainen maailmamme tulisi kenties olla. Teatteri on leikkiä, tutkimista, kertomista ja jakamista. Teatterin mahdollisuudet ovat lyhyesti sanottuna rajattomat. Erityistä teatterissa on sen yhteisöllisyys ja hetkellisyys; kaikki tapahtuu tässä ja nyt.  Esiintyjät ja yleisö jakavat teatteriesityksen aikana ainutlaatuisen hetken, yhteisen kokemuksen, joka parhaimmillaan vaikuttaa ajatteluumme ja olemiseemme. Teatteri on elämys, täynnä muutoksen voimaa!

Teatteritunneilla kokeilemme erilaisia teatterin tyylilajeja ja -muotoja, kuten improvisaatiota, monologityöskentelyä, fyysistä ilmaisua, klovneriaa – oppilaan mielenkiinnon ja tarpeen mukaan!

Teatteria ja ilmaisutaitoa voi opiskella ryhmänä tai yksilöopetuksessa. Yksityistunneilla keskitytään yksilölliseen kehitykseen ja tunnit suunnitellaan vastaamaan esiintyjän tasoa ja taitoja. Teatteriopetusta ja ilmaisutaitoa annan toimitilallani Oulussa. Voit kokeilla ensin yhden tunnin tai ostaa sarjan edullisempia tunteja.  Lue lisää teatteritoiminnasta tästä!

Tunnit ohjaa Niina Aho, teatteri-ilmaisun ohjaaja. Olen työskennellyt erilaisissa produktioissa sekä harrastajien että ammattilaisten kanssa näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajana.

Jos kiinnostuit teatteri- tai ilmaisutaidon tunneista, ota yhteyttä joko sähköpostilla tai soita!
niina@teatterisaaga.fi tai 0443186968

Hoksaus! Tunnit ovat erityisesti hyvää valmennusta esimerkiksi juuri sinulle, joka olet hakemassa teatteri- tai musiikkikouluun!