ohjelmistossa

2024

 Koskettava
näy​telmä aikansa radikaalista taiteilijasta

Monologiesitys kertoo runoilija
L. Onervan
dramaattisen kasvutarinan, jota varjosti jatkuva kamppailu lapsuuden traumojen, yhteisön odotusten ja itsenäistymispaineiden taakka.

Hilja Onerva Lehtinen (1882-1972) eli nuoruutensa aikana, jolloin naisten asema oli tiukasti rajattu, eikä runoilijan aikakaudelleen epäsovinnaista elämäntapaa katsottu hyvällä.
L. Onerva
oli taiteen edelläkävijä ja itsenäinen oman tien kulkija, jonka taide ja elämänvaiheet liikuttavat vielä tänäkin päivänä.

Sekasointuja kuvaa nuoren Onervan ristiriitaista mielenmaisemaa ja pohtii, mikä kannusti tätä runoilijanalkua tavoittelemaan unelmiaan ja uskomaan itseensä vaikeista olosuhteista huolimatta. Mikä teki nuoresta Hiljasta sen merkittävän taiteilijan, jonka me tunnemme
L. Onervana?

Esityksessä kuullaan myös Onervan runoja hänen ensimmäisestä, 22-vuotiaana kirjoittamasta runokokoelmasta Sekasointuja, sekä runoihin sävellettyjä lauluja.  Esityksen kesto n. 75min

Onervan roolissa nähdään sopraano Lotta Aakko ja musiikista vastaa kitaristi Jaakko Rosnell.
Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut Niina Aho.

                     
Esitys valittiin
25. Valtakunnallisen
monologikilpailun finaaliin vuonna 2022 

Lue arvioita kiitellystä esityksestä

Arvio Keskipohjanmaa.fi
Arvio Kaleva.fi


TYÖRYHMÄ:


Ohjaus ja käsikirjoitus: 
Niina Aho
Lavalla Lotta Aakko ja Jaakko Rosnell

Kuvat: 
Matleena Vartiainen ja Satu Suvanto

Video:
Niina Aho 

ESITYS TILATTAVISSA VIERAILULLE!

Lisätietoa esityksestä ja tiedustelut:
teatterisaaga@gmail.com

Metsäteatteriesityksessä luonto, ympäristöön luodut teokset ja kiehtovat tapahtumat yhdistyivät puhuttelevaksi kokemukseksi. Yleisö vietiin matkalle alitajunnan rajamaille, jossa unenomaiset näyt herättelivät aistimaan luontoa ja sisäistä maailmaamme uusin silmin: mitä luonto heijastaa meille takaisin itsestämme ja miten merkittävä ja erottamaton on yhteytemme luontoon?